Kävelevät käyntikortit

Tykkään nostaa esille hyvän asiakaspalvelun. Peräänkuulutan tässä kovassa kilpailutilanteessa  myyjien läsnäoloa asiakaspinnassa. 

Oletteko ajatelleet, miltä kuulostatte ja näytätte asiakkaan näkökulmasta?

Myyntityö on kuin antaisi itsestään käyntikortin. Meitä seurataan jatkuvasti, kun olemme yrityksen työpaita päällä. Asiakkaat havannoivat meitä, valvontakamerat tallentavat, työkaveri seuraa, esimies tilastoi ja tietenkin jokainen tekemämme kauppa ladataan dataksi euroina sekä prosentteina. Olemme käveleviä käyntikortteja, joilta odotetaan tehoja ja tulosta jokaisessa asiakastilanteessa.

pöytäkengät

Asiakkaat palaavat uudelleen ja uudelleen niihin liikkeisiin, joissa heitä palveltiin laadukkaasti. Myyntityö on raadollista, mutta oikealla tavalla hemmetin palkitsevaa. Oikeanlaisia kiksejä saadaan jatkuvasti myynnin parissa. Jokaisen asiakkaan kanssa meillä on mahdollista treenata itsestämme parempia ja parempia moniosaajia.

kävelevä1

Asiakaspalvelu on loistavaa mainosta sekä firmalle että teille itsellenne työntekijänä. Tavoitteellisesti jaksatte päivästä toiseen olla skarppina, tehokkaana ja asiantuntevana yrityksessä, jossa työskentelette.

En tule kirjoittamaan nyt tai jatkossakaan prosenttuaalisista olettamuksia siitä, miten asiakkaat toimivat tilanteessa kuin tilanteessa. Te myyjänä kohtaatte tilanteet päivittäin nopeasti ja omalla osaamisella on isoin merkitys.

Itseään pystyy kehittämään jokaisessa asiakastilanteessa. Vahvimmat käyntikortit huokuvat itseluottamusta, eli teidän omaa osaamistanne päivittäisessä tekemisessä asiakkaiden parissa. Nämä kortit moni firma haluaa omaan pakkaansa.

 

One thought on “Kävelevät käyntikortit

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s